-->

perjantai 19. marraskuuta 2010

Hurjaa ja kapinallista punkrockmusaa

Lähden illalla viettämään firmamme pikkujouluja. Pikkujouluista mieleeni tuli alkoholi. Alkoholista mieleeni tuli punkrock. Aika loogista, vai mitä?

Tein listan perjantai-iltapäivään itselleni hyvin sopineista rypistyksistä. Tänään ei ollut britti- tai suomipunkfiilis. Käänsin katseeni ison veden tuolle puolen.

#5 New Bomb Turks - Mr. Suit
Wikipedia: "The New Bomb Turks are an American punk rock band from Columbus, Ohio, formed in 1990." Bändillä on paljon loistavia omia kappaleita, mutta jotenkin olen aina pitänyt eniten !!Destroy-Oh-Boy!!:lla olevasta Wire-coverista.


#4 Zero Boys - Civilizations Dying
Vuosia sitten Kantolan Pete Swamp Musicista suositteli minulle Zero Boysia ja saikin myytyä paitsi yhtyeen ensimmäisen ep:n Living in the 80s, myös albumin Vicious Circle. Civilizations Dying ja ehkä Zero Boyskin nousivat vähän aikaa sitten aiempaa suurempaan tietoisuuteen, kun Hives teki kappaleesta oman versionsa.


#3 Operation Ivy - Sound System
Kalifornialaisen Operatio Ivyn ainoaksi jäänyt albumi Energy on paitsi nimensä veroinen, myös yksi harvoista skacore-julkaisuista, joista aidosti pidän. Bändin kitaristi Tim Armstrong ja basisti Matt Freeman perustivat Operation Ivyn hajottua Rancidin.


#2 The Viletones - Screaming Fist

Toinen yhtye, jota Swamp Musicin Pete suositteli. The Viletonesin vuonna 1977 julkaistu ensimmäinen ep on yksi kaikkien aikojen parhaista punkseiskoista (en liioittele). Sillä on kolme kappaletta, Rebel, Possibilities ja äreä Screaming Fist.


#1 NoMeansNo - Oh No! Bruno!

Minulla liittyy todella paljon hyviä muistoja NoMeansNouhun. 80-luvun alussa perustettu bändi on vieraillut monesti Suomessa, ja olen omaksi onnekseni nähnyt heidät kahdesti. Punkkia voi soittaa nopeammin ja äänekkäämmin, mutta harvassa kappaleessa on enemmän energiaa kuin tässä.


Hyvä pikkujoulufiilis on näistä tehty!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...