-->

maanantai 6. joulukuuta 2010

Something good (part 5)

Tästä pesee Antin viime viikon subjektiivinen top vitonen. Pintandwefall ja Zebra and Snake saavat parempaa käsittelyä sitten, kun julkaisevat uutta loistavaa materiaalia. (edit. Miksi Coldplay ei ole tällä listalla? En minä tiedä. Top kutosessa olisi ollut.)

#5 PJ Harvey - Written on the Forehead
PJ Harveyn uusi julkaisu oli ikään kuin tehty loppuvuoden suosikkibiisikseni. But I just don't feel it, maaan. PJ Harvey on yhä lahjakas ja kaunis ja taiteellinen ja uusia asioita kokeileva ja legenda ja tärkeä ja niin edelleen, mutta Written on the Foreheadista ei tullut minulle kovin isoa kappaletta. On mahdollista ja toivottavaa, että mielipiteeni muuttuu.

Written On The Forehead by pjharvey

#4 The Wha's - Waste Land
Waste Land ei ole mikään uusi kappale, vaikka sellainenkin (Pent-Up Boyn demo) olisi bändiltä ollut tarjolla. Itse asiassa, what the hell, upotetaan nyt molemmat. The Wha's on yksi niistä loistavista uusista kotimaisista yhtyeistä, joista on tänä vuonna saanut intoilla. Bändi on kotoisin Helsingistä ja tietääkseni julkaissut vain nämä kaksi biisiä. Plussaa Waste Landin ajankohtaisesta kantaaottavuudesta. (btw, uusi MySpace on järkyttävän huono käytettävyydeltään. Jos haluat promota musiikkiasi, käytä Soundcloudia.)




#3 Perfume Genius - Dreeem
Perfume Geniuksen Mr. Peterson kuuluu tämän vuoden best of -listalleni. Tuore kappale Dreeemkin on kaunis, herkkä, haavoittuvainen ja kaikkea sen tapaista. Perfume Genius julkaisi kesällä albumin Learning. Se on Spotifyssa.

Perfume Genius - Dreeem by flogase

#2 Mogwai - Rano Pano
Rano Pano hiipii hitaasti tajuntaan. Sen ansiosta tykästyin jälleen Mogwaihin ja tajusin, että skottipostrockarit alkavat olla jo konkariosastoa. Yhtyeen uusi, ensi vuoden helmikuussa ilmestyvä levy on nimeltään hauska Hardcore Will Never Die, But You Will.

Mogwai - Rano Pano by pelecanus_net

#1 The Wombats - Jump in to the Fog
Ei mahda mitään. Minun ei pitänyt edes niin paljon pitää The Wombatsista. Mielestäni yhtye oli aina ollut joko keskinkertainen tai vähän keskinkertaista parempi indierockpumppu. Let's Dance to Joy Division tai Kill the Director olivat minulle biiseinä ihan ok, mutta eivät enempää. Jump in to the Fogin kertosäe on kuitenkin ollut kuluneella viikolla ainoa, jota olen halunnut kuunnella kerta toisensa jälkeen lähimmäisiäni raivostuttavaan pisteeseen asti. Ehkä kyllästyn parin päivän päästä kappaleeseen, mutta vielä niin ei ole tapahtunut.

The Wombats Jump Into The Fog by pepe2010

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...