-->

maanantai 13. joulukuuta 2010

Something good (part 6)

On ollut todella hyvä viikko. Ei siis välttämättä julkaisujen suhteen, vaan siinä mielessä, mitä musiikkia olen kuunnellut. Niin, että olen kuunnellut hyvää musaa koko viikon. Wau. On aika jännä yhteensattuma, että voin kirjoitella & listailla näitä. Olisi kamalaa, jos soitossa olisi aina vain huonoja biisejä. Viikon best of -listoja laatiessani hämmennyksen kyyneleet kirpoaisivat silmiini kuukausi kuukauden perään. Se olisi huonolla tavalla traagista.

Radio Deptin Never Follow Suit olisi varmaan listan ykkönen, mutta uudesta videosta huolimatta se on kuitenkin aika soitettu/vanha biisi. Vuoden parhaita silti, ehdottomasti. Sama juttu Daft Punkin Derezzedin kanssa. (Btw, soitettu siis meidän taloudessamme. Nämä ovat subjektiivisia tällä viikolla innostuin näistä -listoja.)

#6 The Vaccines - Blow It Up
Jos The Vaccines jatkaa Blow It Upin kaltaisten rallien kynäilyä, bändin ensi vuonna ilmestyvästä debyyttialbumista voi hyvinkin tulla (miniatyyri)hitti.


#5 Teen Daze - Let's Fall Asleep Together
Teen Daze on julkaissut talven kynnyksellä kesäisen ep:n. Sen voi kuunnella/ladata täällä/täältä. Nyt kaikki rantalomalle!


#4 The Morning Benders - Excuses
Kirjoitin viime viikolla näin: "Nyt siis jehna. Olen elänyt viimeiset kahdeksan viikkoa sellaisessa univajeessa, että joskus työpäivän jälkeen äly ei juokse aivan niin kuin pitäisi. Joku tämän oli linkannut vuoden best of -listalleen, mutta kuka?" En ole vieläkään löytänyt ratkaisua ongelmaan.


#3 Young the Giant - My Body
Young the Giantin My Body on julkaistu nelisen kuukautta sitten, mutta kuulin sen vasta nyt. Energinen veto, ja varsin hyvä laulaja.


#2 Noah and the Whale - Wild Thing
Tykästyin Noah and the Whaleen Juhanin oivallisen Slow Show -blogin kautta. Ensi kuulemalta Wild Thing kuulosti siltä kuin Lou Reedin pikkuveli laulaisi rauhoittuneessa Jesus and Mary Chainissä.
Noah & The Whale - Wild Thing by theindiedave

#1 Ariel Pink's Haunted Graffiti - Round and Round
Ariel Pink’s Haunted Graffiti on yksi niistä bändeistä, jotka ovat vain lipuneet ohi silmien muiden kehuista huolimatta. Nyt kyse ei ole ollut ylimielisestä tai muuten backlashaavasta asenteesta, vaan yksinkertaisesti ajan puutteesta. Gorilla vs. Bear valitsi Round and Roundin vuoden parhaaksi kappaleeksi. Itse en kehtaa lisätä sitä omalle listalleni, koska kuulin sen vasta nyt.
(Jälkikäteen tehty edit. Ehkä liioittelin siinä mielessä, että en minä sitä kuullut vasta nyt, mutta kuuntelin sen vasta nyt. Ero on huomattava.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...