-->

maanantai 24. tammikuuta 2011

High Highs - Flowers Bloom


Onko olemassa termiä intuitiopilotti? Siis vähän niin kuin autopilotti, mutta niin, että ihminen ei toimi automaattisesti vaan intuitiolla, sen kummemmin asioita ajattelematta tai analysoimatta.

Jos on, minä ohjaan musiikillista käyttäytymistäni juuri nyt intuitiopilotilla. Tein listan tietyistä vallitsevista faktoista.

- nukun liian vähän
- attention spanini on lyhyempi kuin yleensä
- en muista, mikä attention span on suomeksi
- attention spanini ei riitä albumien sulattamiseen
- yksittäisten biisien sulattamiseen se riittää
- olen kuullut valtaosan maailmaan mahtuvista melodioista ja sanoista
- saan helpommin kiinni kappaleiden tunnelmasta ja soundista
- olen kuunnellut koko ikäni kitarabändejä
- elektroninen äänimaailma kiehtoo minua
- jos musiikki on tehty perinteisillä bändisoittimilla, kaiutetut, päällekkäiset ja sekoitetut äänet kiehtovat minua
- kyllästyin aikanaan todella syvästi retroiluun, enkä ole vieläkään innostunut uudelleen siitä
- olen ajautumassa biisien valinnassa ns. binäärioppositioiden maailmaan, jossa plus/miinus-navan toisessa päässä on ihastuminen ja toisessa välinpitämättömyys
- pystyn kuuntelemaan High Highsin Flowers Bloomia kymmeniä kertoja peräkkäin ilman kyllästymisen tunnetta

High Highs - Flowers Bloom by WILD TONIC

2 kommenttia:

  1. Kuuntelin itekin tota kappaletta taannoin ja se on kyllä huippukiva!

    VastaaPoista
  2. Joo siinä on jotain tosi rauhoittavaa ja jopa kaunista.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...