-->

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Hunx and His Punx - Lovers Lane


OH YEAH! Tässä on sitä jotain. Ei mitään ihme coolia indeilyä nyt, vaan härskiä menoa ja meininkiä. Gayrage Rock? Niin kai sitten joo, mutta hitto kun on tuoretta rämellystä!

Parin vuotta kestäneen hiatukseni aikana olen missannut monta asiaa, joista Hunx and His Punx on yksi. Orkesteri kuvailee itseään tyttöbändiksi, jonka keulahahmon unelmana on kuulostaa tytöltä. Bändi soittaa oman genremääritelmänsä mukaan Young Oldies -musiikkia, mikä tarkoittaa lähinnä 50- ja 60-lukulaisten doowop-aktien plagioimista. Toissapäivänä hurskastelin kyllästyneeni retroiluun. Sitähän tämäkin omalla tavallaan on, mutta Hunx and His Punxin oma tapa sattuu olemaan niin paljon oma, että vanhojen sointujen ja sävelten kierrättäminen ei hirveästi haittaa.



Maaliskuun lopussa julkaistava Too Young to Be in Love on Hunx and His Punxin ensimmäinen oikea studioalbumi. Aikaisemmin kokoonpano on julkaissut tukun seiskatuumaisia (jotka koottiin viime vuonna Gay Singles -kokoelmaksi) ja tehnyt hillittömiä, vahvasti gay-henkisiä musiikkivideoita. Hunx, eli Seth Bogart esiintyi myös taannoin Girlsin hämmentävällä NSFW-musiikkivideolla.

Parin vuoden takainen Teardrops on My Telephone antaa hyvän kuvan siitä, mistä bändissä on visuaalisessa mielessä kyse.



Older songs focused on trashier homoerotic topics like cruising and boyfriend stealing. But Too Young To Be In Love is all about love and heartbreak. People tend to have scandalous ideas about Seth “Hunx” Bogart. This can happen when you try to French kiss the entire front row at one of your shows, pose for photographs nude or bare everything in the video for "Lust For Life" by the band Girls. But behind all of this is a sweet and somewhat innocent entertainer who knows how to put on a show.

Mahtavan näköisiä skaiffareita & vuoden parhaiden/hauskimpien joukkoon, ehdottomasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...