-->

perjantai 14. tammikuuta 2011

Viimeinen kirje Bon Joville


Rakas Bon Jovi,

Sinä särjit sydämeni irvokkaalla Bon Jovi Yourself -nettisivulla, kymmenillä turhilla kokoelmilla ja puolella tusinalla turhia albumeita. Olen kestänyt paljon viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana, mutta mittani tuli lopullisesti täyteen tällä viikolla. Laitan pysyvästi välimme poikki.

Olen viime päivät ajatellut yhteistä menneisyyttämme. Kuinka kuulin radiosta ensimmäistä kertaa You Give Love a Bad Namen ja tyhmyyksissäni keskeytin nauhoituksen, koska en pitänyt säkeistön melodiasta, ja kuinka kaduin tekoani kertosäkeen kohdalla. Kuinka ostin ensimmäisen albumisi ja kuuntelin päiväkaupalla I'd Die for Youta. Kuinka innoissani olin, kun sain siskoltani joululahjaksi Lay Your Hands on Men 12-tuumaisen maxisinkun, jonka mukana tuli juliste. Kuinka nauroin luokkamme tytölle, joka luuli, että New Jerseyn hittibiisin nimi on Boin to Be My Baby.

90-luvun alusta lähtien kaikki alkoi mennä karmeasti pieleen. Sinä muutuit. Sinä leikkasit tukkasi. Sinä aloit käyttää tanssikomppeja musiikissasi. Sinä aloit miellyttää sellaisia ihmisiä, joiden kanssa minä en tahtonut olla missään tekemisissä.

Ehkä minäkin muutuin. Ehkä minä kasvoin isoksi.

Ehkä me kasvoimme erillemme.

Olen kestänyt paljon, mutta sydämeni on nyt täynnä. Tästä päivästä lähtien sinä olet minulle pelkkää ilmaa.

Mutta minä olen vahva. Suonissani virtaa sisukas oululais-helsinkiläis-kouvolalais-tamperelainen veri. Jonain päivänä me vielä nauramme tälle kaikelle. Jonain päivänä kyyneleet eivät kirpoa silmiini kun katson youtubesta Only Lonelyn videon. Se päivä ei ole huomenna eikä ylihuomenna. Ehkä se ei ole vielä ensi kuussa eikä ensi kesänä. Mutta se päivää tulee. Uskon niin.

Minä selviän kyllä.

Rakkain terveisin,

Antti

2 kommenttia:

  1. Täytyy tunnustaa, että kirjoitin tämän edellistä bonkkari-kirjoitusta muistuttavan tekstin vain saadakseni postata Only Lonelyn superässän musiikkivideon.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...