-->

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

I Didn't Want to Make Out


Lupasin muutama viikko sitten kertoa uimarantaan ja nuoruuteen liittyvän tarinan, kunhan eteen sattuu sopiva ranta-aiheinen kappale. Nyt sattui. Siitä vastaa orkesteri nimeltä Long Walks On The Beach. Kappaleen nimi on I Didn't Want to Make Out. Se sopii tähän tarinaan oikein hyvin.

Olimme kavereiden kanssa rannalla eräänä iltana kasi- ja ysiluokan välisenä kesänä 90-luvun alussa. Olimme olleet pelaamassa jalkapalloa tai jotain sen tapaista, eikä meillä ollut tarkoitus kaljoitella tai harjoittaa mitään muutakaan paheelliseksi katsottavaa. Olimme tulleen uimaan ja lojumaan vilttien päällä laskevan ilta-auringon kajossa.

Jossain vaiheessa huomasimme, että laiturilla istui kaksi tyttöä. Emme tunteneet heitä, eivätkä he näyttäneet mitenkään ylimaallisen valtavasti siltä, että olisimme halunneetkaan tuntea. He olivat ehkä vähän niin kuin mekin, tavallisia. He eivät olleet tulleet uimaan, sillä heillä oli yllään kesäinen vaatetus. T-paidat, shortsit, tennarit etc.

Päätimme käydä työntämässä tytöt laiturilta järveen.

Nousimme rennon rehvakkaasti ylös, kävelimme laiturille niin kuin olisimme menossa uimaan, pysähdyimme tyttöjen taakse ja heivasimme heidät nopeilla liikkeillä veteen. Manööverin jälkeen palasimme tuuletellen takaisin vilteille lojumaan.

Ongelmaksi muodostui se, että toinen tytöistä suuttui tempustamme aika lailla. Jopa niin paljon, että hän kävi kaverini kimppuun ja löi tätä monta kertaa nyrkillä naamaan. Ja vielä voimiensa takaa, silmin nähden kovaa, ei lainkaan niin kuin jotkut tytöt lyövät tai läpsivät. Vaan PAU, PAU, PAU, PAU. Samalla hän syyti toinen toistaan pahempia uhkauksia koko porukallemme siitä miten meidän kävisi, kun hänen veljensä saisi tietää tapauksesta.

Päätimme poistua paikalta, enkä ainakaan minä enää koskaan nähnyt kyseisiä tyttöjä tai joutunut edesvastuuseen teosta.

Kaverini naama turposi hieman, mutta pysyviä jälkiä lyönneistä ei jäänyt.

Long Walks On The Beach - I Didn't Want To Make Out by French Kiss

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...