-->

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

22-Pistepirkko - Broken Toys


Olen muuten ollut viimeisen pari viikkoa hieman kiireisen ja jetlagisen oloinen tyyppi, koska neljä viikkoa kestänyt lomani loppui ja aloitin aavistuksen verran erilaisella toimenkuvalla aamuvuorossa. Enkä ole oikein vielä päättänyt, mihin vuorokauden aikaan näitä kirjoituksia pitäisi kirjoittaa. Katson, mietin, analysoin ja kontraan. Tarkoitukseni on joka tapauksessa postata päivittäin, ja mieluiten vielä niin, että postauksissa olisi jokin järki & syvempi tarkoitusperä.

Nyt ei välttämättä ole muuta kuin se tyytyväisyyden sekainen huomio, että 22-Pistepirkko osaa yhä tehdä hienoja biisejä. Broken Toys on vähän niin kuin englanninkielinen indieversio jostain J. Karjalaisen kesäisestä rallista. Tai sitten asia on niin, että J. Karjalaisen rallit ovat suomenkielisiä popversioita 22-Pistepirkon kesäisistä kappaleista. Or something.

Orkesterin kahdestoista studioalbumi Lime Green Delorean julkaistaan 4. toukokuuta. Ennakkotietojen mukaan levy mukailee vuonna 1996 ilmestyneen Eleven-albumin linjaa siinä, että 22-Pistepirkko on tuottanut albumin itse, muutamien ystäviensä avustuksella, yhtyeen omalla Altai Studiolla Helsingissä. Aikaa puuhaan on kulunut puolisen vuotta.

Kesä on kohta täällä.

22-Pistepirkko - Broken Toys by Bone Voyage

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...