-->

maanantai 4. huhtikuuta 2011

The Vines - Gimme Love (video)


Kuka vielä muistaa, kuinka hypetetty bändi The Vines oli vuonna 2002? Aidosti, jos suosiota mitattaisiin kirjoitusten määrällä, bändi oli HUUUUUUUUUUUGE. Ja nyt puhuttiin ajasta, jolloin netin osuus musiikin promotoimisessa oli vain murto-osa siitä mitä se on nykyään.

The Vinesistä pitivät aluksi kaikki, mutta luonnollisesti NME johti hehkuttajien joukkoa. Lehti kehui taivaisiin yhtyeen kolmannen sinkun Highly Evolved ja nosti Get Freen yhdeksi vuosituhannen parhaista kappaleista. Tuntui siltä, että joka ainoassa New Musical Expressin numerossa oli joku kirjoitus The Vinesistä, koski sen sisältö sitten yhtyeen musiikkia, kaoottisia livekeikkoja (ei aina hyvässä mielessä) tai bändin nokkamiehesn Craig Nichollsin mieltymystä McDonald'sin hampurilaisiin.

Bändin debyytti Highly Evolved on loistava altsulevy, joka tuntui lunastavan ainakin osan niistä odotuksista, jotka sen päälle oli kasattu. Albumi oli oivallinen yhdistelmä suoraviivaista rockmusiikkia ja rauhallisempia tunnelmointeja, joista vaikkapa Country Yard on erinomainen esimerkki. Se ei kuitenkaan noussut 2000-luvun suurimpien klassikoiden joukkoon, eikä The Vinesistä tullut rokänrollin pelastajaa.

Tuntui siltä, että ensimmäisen levyn jälkeen Nicholls menetti kykynsä tehdä biisejä. Kakkosalbumi Winning Days piti sisällään oikeastaan vain yhden hyvän biisin, Ride. Seuraavia albumeita Vision Valley ja Melodia en ole edes kuunnellut alusta loppuun, koska en niitä omista. Näiltä levyiltä kuulemani satunnaiset kappaleet ovat hyvin tavanomaisia.

The Vinesin viides studioalbumi Future Primitive ilmestyy 3. kesäkuuta. Odotukseni eivät ole korkealla, koska niitä ei juurikaan ole. Kumpaankaan suuntaan.

Gimme Love on levyn ensimmäinen single.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...