-->

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Foster The People - Torches


Foster The People julkaisi tällä viikolla debyyttialbuminsa Torches. Olin vähän niin kuin odotellut levyä, vaikka se ei ollutkaan oman odotuslistani kärjessä. Aikaisemmin tänä vuonna julkaistu Foster The People EP kiinnitti huomioni lähinnä biisin Pumped Up Kicks vuoksi. Mistä tulikin mieleeni, että miksiköhän en silloin tehnyt postausta biisistä? Hmm, no reasons, olisi pitänyt.

Pumped Up Kicks by Foster The People

Joka tapauksessa. Los Angelesista kotoisin oleva kolmikko (livenä viisikko) tekee kevyttä ja kesäistä indiepopahtamaa musiikkia, jota on helppo kuunnella ja josta on helppo pitää. Soundi on ajankohtainen ja -mukainen, biitit tanssittavia, kertsit tarttuvia ja muut koukut koukuttavia. Laulaja Mark Fosterilla on biiseihin sopiva, tarpeeksi muttei liian persoonallinen lauluääni, joka tuo jonkinlaista tunnistettavuuden ja omaperäisyyden tapaista yhtyeen musiikkiin.

Torches toimii kokonaisuutena aika helkkarin hyvin. Parin kuuntelun jälkeen tuntuisi siltä, ettei albumilla ole ollenkaan huonoja biisejä. Jotenkin huomaan haluavani kuunnella Foster The Peoplen debyyttiä uudelleen ja uudelleen, koska tulen siitä hyvälle tuulelle. Ja se on todella hyvä merkki, sillä nykyään haluan pitää kokonaisista albumeista enemmän kuin varsinaisesti pidän. Meaning, loikin suosikkibiisistä suosikkibiisiin huomattavasti enemmän ja useammin kuin joskus aikaisemmin.

Houdini by Foster The People

Mietin aika kauan, mitkä kappaleet albumilta nostaisin esiin. Pumped Up Kicks tuntui ilmeiseltä, koska siitä on tehty videokin ja kaikkea. Houdini on biitillisesti, soundillisesti ja melodisesti hieman toisenlainen ja varsinkin sen loppufiilistely on tajuttoman hieno. Sitten taas, Waste tuntuu juuri nyt albumin parhaalta biisiltä, lähinnä kertosäkeensä takia. Huomenna eri Antti ja eri mielipide.

Tähän levyyn kannattaa tutustua.



Lisää bändin nettisivuilta ja Facebookista. Esimerkiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...