-->

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Shine 2009 - Graduation (video)


Olen muuten tajunnut sellaisen asian, että ajanpuutteesta valittaminen ja siitä lukeminen on vähän turhan työlästä jokaiselle osapuolelle. Haluaisin kirjoittaa viikottain 2-3 sellaista postausta, jossa olisi enemmän kuin yksi ajatus. U know, kokonaisuuksia, loogisia päätelmäketjuja, asioiden syitä, seurauksia ja niiden suhteita, omaperäistä sisältöä ja oikeaa ajattelua, ehkä argumentointiakin. Mielessä on monta aihetta, ja pään sisällä jo jäsentelytkin valmiina, mutta tarvitsisi napata se noin tunti tai kaksi omasta päivästään, ja se näyttää olevan vähän hankalaa.

Toki hyvien biisien ja oivien videoidenkin postailu on ihan kivaa. Varsinkin nykyään, kun Suomessakin tehdään niin tykkiässää materiaalia, että joka viikolle riittää jotain intoiltavaa. Ehdinkin jo linkata aamupäivällä Facebookiin Shine 2009:n uuden videon, mutta laitetaan se nyt ihan omaan postiinsakin. (Hehheh, kun en ehtinytkään tehdä jo päivän myöhässä olevaa viikkokatsausta.)

Lyhyenä kertauksena mainittakoon, että Shine 2009 on tehnyt yhden tämän vuoden kovimmista kotimaisista albumeista. Realismin voi yhä kuunnella laillisena streamina täällä, ja jos et vielä ole niin tehnyt...herran jestas sentään, korjaa tilanne ensi tilassa.

Albumin avaavan Graduationin videon on ohjannut D.V. Caputo. Lisää hänen töitään on täällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...