-->

torstai 21. heinäkuuta 2011

Kuka on voittaja? Sinä olet voittaja! (ehkä)



No vihdoinkin! Arvonta on suoritettu ja sekä voittajan että lohdutuspalkintojen saajien nimet selvillä. Ja voi pojat ja tytöt, minlälaisia palkintoja olikaan tarjolla! Pääpalkintona kaksi 7-tuumaista, Karkkiautomaatin Kävelyllä-ep ja The Duplo!n tuore single Ei oo ei oo toivookaa / Niin kuin ennenkin. Lohdutuspalkinnot yllätyksiä.

Tajusin muuten vasta muutama päivä sitten, ettei tuo Karkkiksen biisi ole Kävelyllä-ep:llä, vaan sillä ensimmäisellä (ja itselleni rakkaimmalla) julkaisulla Rakkaudella. Mutta sitten taas kun tuon kakkos-ep:n kansikuva on paljon hienompi kuin debyytin, ei kai Duplon poikia voi syyttää ns. väärän kansikuvan nappaamisesta.

Mainittakoon muuten tässä yhteydessä, että olen ostanut molemmat levyt. Eli ne eivät ole mitään korruptiolahjoja tai radioon postitse tippuneita kappaleita. Karkkiautomaatin ep:n ostin aikoinaan 90-luvulla, kun luulin ensimmäisen oman kappaleeni olevan toiselta puolelta kulunut. Sittemiin kuulin, että koko painoksessa oli pientä vikaa, eli rahisematonta vinyyliversiota ei ole tuosta julkaisusta olemassa. The Duplo!n levyjä tilasin kaksi, koskan ajattelin seiskojen pelaavan hyvin yhteen kisapalkintoina.

Yeah. Seuraavasta kisasta ei ole mainittavaa tietoa, mutta ehkä järjestän sellaisen elokuun loppupuolella tai syyskuussa, kun palaan kesälomalta takaisin töihin. Hyviä palkintoja näyttäisi ainakin olevan hylly täynnä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...