-->

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Tumppi Varonen & Problems? - Lanka palaa



Pitkälti radiohommissa kulunut Tammerfest on takana. Tänäkin vuonna Suomen suurin kaupunkifestivaali oli tuttu ja turvallinen koko kansan tapahtuma - muotonsa löytänyt, ammattitaidolla järjestetty, yllätyksiä karttava. Festivaali on tehty Tampereen talousalueella eläville ihmisille, jotka pääsevät ainakin tämän yhden kerran kesässä työ- ja perhekiireiltään rokkikeikoille. Ja hyvä niin.

Koska tänä vuonna en juontanut yhtään lavaa, iltani olivat vapaat ja ehdin nähdä ison tukun bändejä. Niistä suurimman vaikutuksen teki Tullikamarilla The Damnedin ja GBH:n välissä paukuttanut Tumppi Varonen & Problems? Olin kuunnellut aikaisemmin tänä vuonna julkaistua livelevyä Suora lähetys sen verran, että osasin odottaa hyvää keikkaa, mutta yllätyin silti bändin totaalisen upeasta energiasta, yhteissoiton tiukkuudesta, elinvoimaisuudesta ja versioiden pelkistetyistä mutta kymppiin osuneista sovituksista.

Problemsiin kuuluvat nykyään Tumppi Varosen lisäksi Kaliforniasta muutama vuosi sitten kotiutunut entinen Smack-kitaristi Rane Raitsikka, samaisessa bändissä 80-luvun lopulla vaikuttanut basisti Jimi Sero ja toukokkuussa bändiin liittynyt, muun muassa The Heartburns ja Häiriköt -yhtyeissä soittanut Maukka Maunula.

Tammerfestin setin hienoimpia hetkiä olivat Problems-klassikot Ei mulla elämää varten oo kaavaa, Ei tää lama päähän käy ja yksi suurimmista kotimaisista suosikeistani ever Maanantaina. Pelle Miljoonan 1980 ja Oy -bändien kanssa aikanaan tehdyt Tahdon rakastella sinua, Hyvä fiilis ja Älä äiti itke soivat nekin hienosti, mutta jäivät fiilismielessä kovempien rypistysten varjoon. Hair-musikaalin Let the Sunshine inistä todella kauas kuljetettu cover Lanka palaa oli kiveäkin kovempi.

Tumppi Varonen & Problemsin Suora lähetys on Spotifyssa. Se on hieno levy - jopa parhaita kotimaisia livelevyjä ikinä - mutta bändi on nykykunnossaan vieläkin kovempi.

Highly recommended.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...