-->

perjantai 28. lokakuuta 2011

Jehna. Coldplay sai lopulta tehtyä hyvän biisin


Ihan aidosti tilanne on se, etten ole jaksanut vielä kuunnella Coldplayn uutta levyä kokonaan alusta loppuun. Ne pari ensimmäistä julkaistua kappaletta olivat niin tylsiä ja tasapaksuja humpurointeja, että mielenkiintoni syksyn odotetuinta levyä kohtaan oli todella pieni. Siis niin pieni, että viime viikonloppuna kuuntelin Lulua enkä Mylo Xylotoa. Edes Pitchfork ei saanut mieltäni muuttumaan.

Tänään sitten joku tai jotkut linkkasivat Paradisen Facebookiin ihqu-tyylisten huokailujen saattelemana ja päätin antaa kappaleelle mahdollisuuden. Ja hyvä niin. Kappale on kyllästetty sata-nolla-luokan tuotannolla, Chris Martinin elämää suuremmilla sanoilla, upeilla taustakuoroilla, komeasti kajahtavalla kertosäkeellä ja kivasti jylkyttävällä kompilla, joita vastaan on turha taistella.

Coldplay-diggailuni ei olekaan päättynyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...