-->

tiistai 28. helmikuuta 2012

Belle & Sebastian - Crash (The Primitives)


1. Aika julkaisurikas päivä takana. Monelta core-bändiltä erilaisia julkaisuja, osa hyviä, osa huonoja, osa jänniä. Vaikka en yleensä tee ns. kokoelmapostauksia, tällä kertaa se lienee jokaiselle osapuolelle paras ratkaisu.

2. Belle & Sebastianin The Primitives -cover Crash menee edellä esitellyistä kategorioista viimeiseen. The Primitivesin alkuperäinen popralli on taivaallisen hyvä, eikä Belle & Sebastianin tulkinta edes yritä ylittää sitä. Poppoo on kääntänyt koko kappaleen vänkään swingimuotoon, joka joko tuntuu ihan kivalta tai vaikuttaa ihan totaalisen paskalta idealta. Ei se taida minulla mihinkään kestokuunteluun jäädä, ja huomatessani esittäjän ja biisin ensimmäistä kertaa odotin kyllä huomattavasti tenhoavampaa tulkintaa.

3. Bon Iverin Towers on viime vuonna ilmestyneen Bon Iver-albumin paras kappale, joka on saanut tuekseen koskettavan ja asiaankuuluvasti viipyilevän musiikkivideon. Siinä partasuu mies pakkaa kalastutarpeensa autoon ja lähtee pyytämään Ahdin antimia. Vanhus ja meri -kytkennöiltä ei vältytä.

4. Girlsin video Father, Son and Holy Ghost -levyn kappaleesta My Ma on vähän niin kuin tunteisiinkäyvä, joskin kellastuneet valokuvat ja taakse jääneen elämän kaihomielinen muistelu on niin suomalaiskansallisen tuttua, ettei siitä kovin hirveästi voi kyyneleitä vuodattaa. Itse biisihän on mitä mainioin.

5. Arctic Monkeysin R U Mine? on tavanomaisella kitarariffillä ja perusrumpufilleillä kuorutettu supergeneerinen ylijäämäpala, joka ei lämmitä yhtäkään maailman ihmistä, vaikka jotkut fanit saattavatkin niin itselleen uskotella.

6. Katsoimme vaimon kanssa tänään Nick Hornbyn kirjaan perustuneen elokuvasovituksen About a Boysta ja mieleen muistui, kuinka kova musiikiniskijä Badly Drawn Boy (Damon Gough) olikaan 2000-luvun ensimmäisinä vuosina. The Hour of Bewilderbeast on genrensä valioyksilöitä, jonka jokaisen pitäisi sekä omistaa että kuunnella. Rauhassa, ajatuksen kanssa.

7. Stuart Murdochin ääntä kelpaa kyllä kuunnella swinginkin grooven kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...