-->

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Barry Andrewsin Disko - Lampaita


Jukka Herva tekee hienoa musiikkia ja poikkeuksellisen onnistuneita tekstejä. Hänen yhtyeensä/aliaksensa/salanimensä Barry Andrewsin Diskon toukokuussa ilmestyvä ensilevy Kuka siellä? tulee herättämään ihastuneita huokauksia ja intohimoista omistautumista.

Barry Andrewsin Disko sai alkunsa Hervan teini-iässä nauhoittamien joululevyjen ansiosta. Hän äänitti kappaleita ja jakoi kasetteja lahjoiksi kavereilleen. Välineinään hänellä oli samat soittimet kuin nykyäänkin, 80-luvun urkuja, sampleri, rumpukone, rumpuja ja kitaroita. Lopputuloksena syntyi Riston, Pekka Strengin, 60-lukulaisen psykedelian ja 2000-lukulaisen suhinapopin yhdistävää rauhallista mutta ei flegmaattista ääntä.

Kuka siellä? -levyn laulut on äänitetty pitkän ajan kuluessa, itse asiassa ilman tarkoitusta rakentaa niistä juuri tätä kokonaisuutta. Levyn vanhimmat kappaleet, Talitintti ja Rangaistus ovat olleet olemassa muodossa tai toisessa jo vuosista 2003-2004 lähtien. Albumi ei silti repeä linjattomaksi kokoelmaksi eri aikojen tekeleitä, vaan aikajanansa huomioon ottaen se on jopa ällistyttävän yhtenäinen kokonaisuus. Ajoittain hyvinkin tarttuvista popmelodioistaan huolimatta levy ei ole maailman helpoin, jos ei aiemmin ole tutustunut vastaavanlaiseen musiikkiin. Mutta jos esimerkiksi Fonal Recordsin muut artistit ovat sydäntä lähellä, Barry Andrewsin Diskoon on helppo rakastua.

Fonal Records julkaisee Barry Andrewsin Diskon debyytin Kuka siellä? 30. toukokuuta. Se on oleva hieno päivä kotimaiselle musiikille.

2 kommenttia:

  1. Voi hitsi että en pitänyt tästä livenä, mutta nyt uudestaan netistä kuunneltuna kuulostaa sittenkin ihan hyvältä. Käännän kelkkaa koko ajan tän suhteen! Olispa se levy hyvä.

    VastaaPoista
  2. Albumilla on jonkun verran hämympääkin materiaalia, mutta jos Lampaista pitää, niin eiköhän sieltä tukku muitakin suosikkeja löydy. Sinänsä hyvä valinta ensimaistiaiseksi.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...