-->

torstai 16. elokuuta 2012

The Soft Pack - Tallboy

Näin sitä vain tässä ollaan veden äärellä niin kuin ei mitään, vaikka tiedetäänkin, että ollaan tehty biisi, josta Antti pitää.

Niin kuin että se jokin, joka pyörittää koko tätä bisnestä on aina ollut hittibiisi ja tulee olemaankin. Noin niin kuin periaatteessa, vaikka albumikokonaisuudet olisivatkin arvostetumpia. Ja sen takia minäkin hoitelen musadiggariuttani todella paljon enemmän kappaleiden kuin albumeiden avulla, vaikka periaatteessa haluaisinkin kuunnella enemmän kokonaisia levyjä.

Haluaisin myös lukea enemmän kirjoja, mutta kun ne ovat niin paksuja. Ja novellit niin tylsiä. Ja juonelliset romaanit ne vasta ovatkin. Ja kielelliseen kauneuteen perustuvat vaativat liikaa omistautumista. Jos totta puhutaan, sarjakuvatkin vievät minulta nykyään aika paljon voimia.

Onneksi telkkarista tulee Seinfeld ja The Soft Pack julkaisee ihan noin vain kolmen minuutin pläjäyksen, jota tykkään kuunnella yömyöhään, hiljaa, etteivät muut herää.

Yhtyeen Strapped-albumi ilmestyy 25. syyskuuta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...