-->

maanantai 17. syyskuuta 2012

Kaksitoista syytä, miksi sinun pitää tulla pitämään kivaa Monsters of Popiin

Monsters of Pop on aina ollut kaikista tapahtumista itselleni läheisin.
Tampereen perinteisin indiefestivaali järjestetään tällä viikolla 20. - 23. syyskuuta, nyt jo seitsemättä kertaa. Paikkoina ovat Klubi, Telakka, Ravintola 931 ja elokuvateatteri Niagara. Esiintyjiä on parisenkymmentä, muuta oheistapahtumaa siihen päälle jonkin verran.

Listasin kaksitoista ensimmäisenä mieleen tullutta syytä, miksi sinun pitäisi tulla paikalle.

1. Monsters of Pop osataan järjestää oikein. Bändejä on oikea määrä, esiintymispaikat ovat oikean kokoisia, pop/kokeellisuus ja kitarointi/elektronisuus vuorottelevat suunnitellusti.

2. Tuttujen ja tuntemattomien bändien suhde on oikea. Varsinkin ulkomaiset yhtyeet ovat perinteisesti olleet itselleni lähes tai täysin tuntemattomia, mutta silti jokaiselle päivälle osuu niin kovia tuttuja esiintyjiä, ettei tunnu siltä kuin olisi hyppäämässä kohti synkkää pimeää.

3. Telakka on sympaattinen keikkapaikka. Ok, näkyvyys lavalle on usein vähän heikko, varsinkin, jos eturivin tyypit nousevat ylös tanssimaan. Paikka on silti täysin ainutlaatuinen, MOPin aikaan indieväen kansoittama, muuna aikana teatteriväen piilopaikkana tunnetuksi tullut tunnelmallinen pesä.

4. Monsters of Popissa saa poseerata jos tahtoo, mutta aika harva välittää siitä niin paljon, että asialla olisi kovin suurta merkitystä.

5. Siellä tapaa kavereita, ja vaikka ei tapaisikaan, tuntuu ihan siltä kuin tapaisi.

6. Avajaisklubi ja päätöskaronkka. Esimerkiksi viime vuonna Monsters of Popin torstai oli Klubilla tunnelmansa puolesta turhan odottava, kun kaikki eivät mättäneet viinaa ahnaaseen turpaansa. Tänä vuonna torstaina ollaan vain Telakalla, ja hienona lisänä samaisessa paikassa järjestetään sunnuntaina MOP-karonkka, jossa musiikista vastaavat indonesialainen The Trees and the Wild ja malesialainen Tenderfist.

7. Loistavat levynpyörittäjät. NRGM dj's, Indian Summer, Antti H, Deejay Soi. Jos et tunne, tule paikalle ja totea. Ovat hyviä (vaikka en tiedäkään, ketä Nuorgamista on tulossa paikalle).

8. Klubin äänentoisto on Tampereen parhaita. Verrattuna esimerkiksi Yo-taloon, yhtyeet tuppaavat soundaamaan Klubilla todella hyvältä. Semisti paradoksaalista tosin on, että mustien ovien takana odottava Pakkahuone on äänentoistonsa perusteella kaupungin heikoimpia. Mutta tänä vuonna MOP ei levittäydy isolle puolelle, joten mitäs me siitä.

9. Barry Andrewsin Disko Telakalla. Minähän en tiedä, oletko sinä nähnyt koskaan Jukka Hervaa livenä, mutta minä en ole. Yhtyeen keväällä ilmestynyt Kuka siellä? on lajissaan vuoden parhaita albumeja, ja kun esiintymispaikkana on Telakka, harva asia voi mennä pieleen.

10. Itsensä hurjaan livekuntoon piiskannut French Films Klubilla, juuri oikeankokoisessa paikassa juuri oikealle yleisölle. Jos Flow'ssa bändi soitti hienosti, mutta päälavan tuulet leikkasivat osan bändin tehosta pois, tänä perjantaina odotettavissa on saatanan hieno keikka.

11. Satellite Stories. French Filmsin ohella yksi potentiaalisimmista kotimaisista ulkomaan menestyjistä. Bändin loistava debyyttialbumi Phrases To Break The Ice ilmestyy sopivasti perjantaina, ja jos jotenkin sattuisi niin, että Satellite Storiesista tulisi parin seuraavan vuoden aikana todella suosittu, voisit kertoa nähneesi sen "silloin ennen kuin niistä tuli isoja".

12. Musiikki, tunnelma, maanläheisyys. Hyvän festivaalin tunnistaa siitä, että sillä on oma identiteetti. Jokin sellainen kaiken lävistävä ominaisuus, jota ei ole missään muualla, sellainen, jota on vaikea määritellä muuksi kuin tunnelmaksi, vaikka se oikeasti on vähän enemmän.

Monsters of Pop Tampereella 20.-23.9.2012. Ohjelman näet tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...